torstai 14. heinäkuuta 2011

28 viikkoa ja 94 treeniä

Se tekee melkein 3,5 kertaa viikossa. Lähempänä totuutta on kuitenkin, jos jätän laskuista sen yhden viikon St Lucia Wetland Parkissa Etelä-Afrikassa, jonka aikana ratsastin yhteensä 10 kertaa ja 26 tunnin edestä. Tällöin treenikertoja tulee keskimäärin 3,11 viikkoon. No kuulostaapa sekin vielä paljolta. Tai sanotaan enemmältä kuin mitä omilla päässälaskuillani saan. Lisäksi oma gut feeling sanoo, että en kyllä ihan noinkaan ahkera ole ollut, vaikka niin voisi toivoa. 

Laskenpa siis kuinka monta tuntia keskimäärin treenaan viikossa. Kokonaisuudessaan olen treenannut 97 tunnin edestä. Mutta jätetään taas huomiotta se urheilullinen osa Etelä-Afrikan lomaa. Tällöin muille viikoille jää yhteensä 71 tuntia eli keskimäärin  2,6 tuntia per viikko. OK - jään siis ehkä hieman suosituksesta jälkeen. Suositushan on jonkin lähteen mukaan tehdä jotain urheilullista päivittäin puolen tunnin ajan eli se tekisi 3,5 tuntia viikossa. Tahtia olisi siis lisättävä.

Jos mietityttää, mistä nuo luvut repäisin, niin vastaus on HeiaHeiasta. Kirjaa vain palveluun joka treenin jälkeen mitä on tehnyt, ja - voilà! - sinulla on faktatiedot tallessa siitä miten oikeasti on tullut treenattua kuluneen viikon, kuukauden tai vuoden ajan. Kätevää, eikö? I think so.

Mun treenit tunneissa alkuvuodelta.
Tuo vihreä viiva yllä olevassa kuvassa näyttää minkä tavoitteen olen itselleni asettanut. Tavoitteeni on treenata yhteensä 5 tuntia viikossa. Siihen sisältyy venyttelytkin. Venyttely on kuitenkin tärkeää lihasten kehityksen kannalta ja muutenkin terveyden kannalta. Sillä voi ehkäistä monia vanhempana ja itseasiassa nuorempanakin uhkaavia vaivoja. Siksi se siis on mukana treenilaskuissa ja pyrin, ainakin ajatustasolla, harrastamaan sitä ihan yhtä paljon kuin "oikeeta" treenaamista.

Mun top 5 lajit tänä vuonna
Alemmasta kuvasta näkee vielä suosituimmat lajini. Otsikon "jumppa" alle laitan aina sellaiset ohjatut tunnit, joita ei ole HeiaHeiassa valittavissa. Tällaisia on varmasti monet tunnit, sillä liikuntakeskukset keksivät omat nimet tunneilleen, vaikka tunnin tarkoitus ja sisältö vastaisi hyvin paljon esim. jotain Zumbaa tai Les Mills -tunteja. Mun jumppa tarkoittaa joko Motivuksen Muokkaus, RVP-muokkaus, Kiinteytys tai Vatsatreeni -tunteja tai ajoittaisia omia pieniä kotitreenejä. Nuo erilaiset sekä hieman aerobista että lihasharjoitteita sisällään pitävät jumpat on näköjään mun suosituin. Kolmanneksi suosituin on ratsastus, josta saa kiittää lähes kokonaan Etelä-Afrikan matkaa. Neljäntenä on golf, joka aloitettiin poikaystävän kanssa tänä kesänä ja viidentenä bodypump. Pääsi sentään joku Les Mills tunti top vitoseen. :)

Jännä nähdä mitä syksyllä harrastan. Voi olla, että top vitonen menee uusiksi, kun mulla olisi kova hinku aloittaa taas jooga. Tällä kertaa tosin itsenäisesti harjoitellen. Kait nuo jumpat tulee kuitenki pitämään kärkipaikkaa, jos syksyllä panostaisi siinäkin enemmän itsenäiseen harjoitteluun. We'll see, we'll see. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Koen olevani hyvin tyypillinen neitsyt-horoskoopin edustaja: puuhastelen paljon kaikkea ja ajoittain perfektionisti minussa nostaa päätään. Pyrin terveelliseen elämäntapaan, mikä näkyy mm. pyrkimyksenä liikkua paljon ja monipuolisesti, välttää eineksien syöntiä ja viljellä luomua omalla parvekkeella. Tässä blogissa jaan kokemuksiani näistä ja varmaan sitä sun tätä kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä.

Lukijat