sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kasvatetaan lihasta ja luonnetta!

Olen käynyt nyt reilun vuoden verran enemmän tai vähemmän säännöllisesti muutamalla Motivuksen tunnilla ja oppinu niissä uusia treeniliikkeitä. Treeniliikkeiden ulkoa muistaminen on saanut minut ajattelemaan, jospa saisin itsestäni sen verran irti, että alkaisin tekemän samoja liikkeitä kotona. Tällöin säästän Motivukseen käyttämäni rahat ja toivottavasti treenaisin enemmän, sillä minun ei enää tarvitsisi esim. lähteä kotoota treenaamaan, mikä voi joskus tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Tarkoituksena on siis säästää aikaa (mitä menee "ylimääräisiin" matkusteluihin) ja rahaa.

Idea tuntuu aluksi helpolta toteuttaa, sillä kuten ei ohjatuilla tunneillakaan, ei tämänkään treenin toteuttamiseen tarvitse välineitä. Painot olisi hyvä olla, mutta luulen, että katson kuitenkin ensin miten tuo itsenäinen treenaaminen ottaa tuulta ja sitten vasta investoin mihinkään välineisiin. Suurimmaksi haasteeksi ja koko "projektin" tuhoksi voi kuitenkin osoittautua treeniajoista kiinnipitäminen. Eli tulenko oikeasti saamaan itsestäni irti sen verran, että en ota helppoa tietä ulos väsyneenä, eli jätä treeniä väliin töiden jälkeen pienen iltapäivä väsymyksen takia. Tässä tullaan varmasti eniten testaamaan omaa päättäväisyyttä pitää kiinni treenaamisesta silloinkin, kun sinulle ei ole a) ystävää, jonka kanssa sopia treenitreffit (tällöin ei voi laiskistua ja päättääkin jättää tuntia väliin), b) ohjaajaa, joka kertoo mitä tehdä ja vaatii panostusta.

Aloittaminen on aina kaikessa vaikeinta. Uskon, että jos vain saan itseni aloittamaan suunniteltuina päivinä treenin, tulee se silloin myös tehtyä. Mutta tämäkin nähdään vasta, kun aloitan tämän itsenäisen treenaamisen.

Ohjatuissa tunneissa yksi kiistattomasti paras asia on sosiaalinen paine. Monta kertaa olisi tehnyt mieli sielläkin luovuttaa, kun on väsynyt ja ehkä jonnekin sattuu, mutta ei vaan kehtaa. Muutkin tekee, niin silloin on minunkin tehtävä. Eri ikäiset ja kokoiset vetävät täysillä noilla tunneilla, joten "kai nyt tällaisen hyvässä kunnossa olevan tytönkin on jaksettava", ajattelen. Ja kokohan ei vielä kerro oikeastaan hyvästä kunnosta, vaikka niin usein tuppaa ajattelemaan. Itsestäänkin. Kyllä se, että olen hoikka on enemmän geenien kuin treenaamisen ansiota. Tai ainakin niin uskon. Olen kuitenkin erityisesti nyt viime kevään aikana edes yrittänyt treenata vähintään 2, mielellään 3 kertaa viikossa, jotta olisin yhtä hyvässä kunnossa kuin miltä näytä ulospäin. Usein kuitenkin on väsyttänyt, laiskistuttanut, ollut mukamas parempaa tekemistä ja treenisuunnitelmat ovat jääneet suunnitelmiksi.

Miten siis ihmeessä uskon nyt pystyväni pitämään treeneistä kiinni, jos ei ole ohjajaa, kaveria tai sosiaalista painetta. En tosiaan tiedä. Mutta tunnen tarpeen kokeilla, sillä kuinka hienoa se olisikaan, jos saisin itsenii huippukuntoon ihan yksinäni ja ilman treenimaksuja. Se kertoisi jonkinmoisesta luonteen lujuudesta, päättäväisyydestä ja periksiantamattomuudesta + miellyttäisi mun "juutalaista mieltä". En siis ole juutalainen, mutta käytetään nyt tuollaista stereotypiaa hyväksi kuvaillessa sitä tilaa, johon aivoni on "koulutettu" (kasvatus) ajoittain menemään. Pennejä on siis säästettävä, jotta ansaitut rahat riittääkin johonkin. (Kuten unelma omakotitaloon, josta haaveilen, mutta se on tarina toiseen kertaan.)

Long story short: Nyt olen ajatellut tehdä oman treeniohjelman, joka sisältää noita Motivuksen tunneilta opittuja harjoitteita. Oman treeniohjelman toteuttamisen ajattelin aloittaa viimeistään kun Motivus treeniaikana umpeutuu eli elokuun 22. päivä. Eli ei muuta kuin treeniohjelman suunnittelun kimppuun. :)

Haastetaan itseämme. Se kasvattaa. Jos ei älyä, niin tässä tapauksessa toivottavasti ainakin lihasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Koen olevani hyvin tyypillinen neitsyt-horoskoopin edustaja: puuhastelen paljon kaikkea ja ajoittain perfektionisti minussa nostaa päätään. Pyrin terveelliseen elämäntapaan, mikä näkyy mm. pyrkimyksenä liikkua paljon ja monipuolisesti, välttää eineksien syöntiä ja viljellä luomua omalla parvekkeella. Tässä blogissa jaan kokemuksiani näistä ja varmaan sitä sun tätä kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä.

Lukijat